Jos tuntuu, että nurkat ovat täynnä turhaa tavaraa, kannattaa niitä karsia. Moni rojusta päässyt kokee, kuin olisi vapautunut vankilasta. Tavara ei kuitenkaan välttämättä ole pahasta, vaan se saattaa tuottaa myös iloa ja mielihyvää omistajalleen. Kannattaa siis ympäröidä itsensä vain mieleisillä esineillä. Omistamiselle on nykyään myös olemassa muita vaihtoehtoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karsiminen saattaa lisätä iloa olemassa olevista tavaroista, koska ne pääsevät esille, ja siten niiden merkitys kasvaa.

Monella on tavaraa kertynyt niin paljon vuosien tai peräti koko elämänsä aikana, että on hyvin vaikea päättää mistä aloittaisi karsimisen. Jos haluaa tehdä kodista käytännöllisen, viihtyisän ja luopua aikaa vievästä tavarasta, kannattaa aluksi hiukan suunnitella projektia. Alkuun voi olla vaikea päästä, mutta sen jälkeen voi olla vaikeaa lopettaa. Aikaa kannattaa varata tarpeeksi ja jonkun tavaran kohdalla yön läpi nukkuminen saattaa kannattaa. Välillä voi iskeä epätoivo, mutta asiaa helpottaa, kun muistaa päämäärän ja piirtää siitä selkeän kuvan mieleensä tai ihan konkreettisesti paperille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suunnitelman ja tavoitteen voi kirjoittaa ylös. Projektista voi kirjoittaa myös päiväkirjaa, sillä tavaran luopumisesta seuraavat oivallukset ja seuraukset saattaa yllättää.

TAVARASTA luopumisesta on jopa kirjoitettu kirjoja, ja ohjeet saattavat kuulostaa lähes juhlalliselta, ja siltä kun kyseessä olisi huipputason urheilusuoritukseen tähtäävä valmennus. Useat ihmiset ovat kuitenkin kertoneet, että kyseessä on sekä fyysisesti että henkisesti aika rankka kokemus ja siihen on syytä varautua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun tavaran säilyttämiseen, siirtelyyn, puhdistamiseen tai sen kunnostamiseen ei mene aikaa, saattaa aikaa yllättäen jäädä monelle mukavalle harrastukselle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Altistumme jatkuvasti mainonnalle. Niiden kuvat saavat tavoittelemaan jotakin, mikä ei välttämättä ole kovin realistista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä sinulla on ”ylimääräistä” aikaa keittää vaikkapa kunnon pannukahvit luonnon helmassa.

JOS ET HALUA ylimääräistä paperia kotiisi, laita postilaatikkoosi lappu: ”Ei mainoksia”. Tässä säästyy aikaa ja tilaa. Samalla tajuaa, kuinka paljon postilaatikosta tipahtelee roskapostia. Luonto kiittää sinua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hanki erilaisia ja erikokoisia laatikoita, pusseja ja jätesäkkejä, mihin lajittelet tavarat. Lähes kaiken voi nykyään kierrättää ja melkein kaikki materiaali päättyy uuden hyödykkeen raaka-aineeksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vanha sanonta kuuluu:” emme saa täältä mitään mukaamme”. Sen kun aina muistaisikin.

JOS HALUAT saada tavaroistasi hiukan rahaa, selvittele mahdollisuutta vuokrata kirpparipöytä. Kirppareilla saattaa olla diilejä, että vaikkapa neljän viikon hinta on hiukan edullisempi kuin pelkän viikon. Kannattaa mielessään laskea omalle työlle arvo. Pääsee paljon helpommalla ja homma etenee nopeasti, kun lahjoittaa tavarat eteenpäin. Toisaalta hyvää tavaraa kaupatessaan, voi saada kasaan mukavan summan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun päättää ostaa vain tarpeeseen ja harkiten, säästyy kallista aikaa. Joillekin shoppailu luo mielihyvää, mutta ”less is more” tässäkin asiassa.

ETENE VAIHEITTAIN eli ota työn alle vaikkapa yksi kaapin hylly kerrallaan, yritä kuitenkin tehdä joka päivä edes jotakin. Näin projekti etenee, eikä pääse unohtumaan. Helpointa on aloittaa pursuavista kaapeista. Bonuksena tulee helpompi elämä. Tarvittava löytyy nopeasti, kun ei tarvitse kaivella koko kaappia läpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tee tavaran karsimisesta mukava seikkailu. Nauti välillä kupponen kahvia ja kuuntele vaikkapa radiosta kivaa ohjelmaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mieti omaa tyyliäsi, harvoin se on rahasta kiinni. Muodista vanhaa ja huolehdi hyvin vaatteistasi. Osta harvoin ja laadukasta.

LAITA mukavaa radio-ohjelmaa taustalle työskennellessäsi. Puhelin kannattaa sulkea tai laittaa äänettömälle, sillä hyvin vauhtiin päässyt homma saattaa tyssätä ystävän soittoon. Lopussa kiitos seisoo, muista tämä koko prosessin ajan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moni hamstraa kosmetiikkaa. Se ei kannata, sillä tuotteilla on tietty käyttöikä ja yhtä aikaa avatut purnukat pilaantuvat, ennen kuin niitä ehtii käyttää loppuun. Raha häviää kankkulan kaivoon.

RIKKINÄISIÄ TAVAROITA saattaa kertyä hurja määrä lähinnä varastoihin. Esineitä, joilla on ehkä tunnearvoa, mutta joita ei voi enää korjata tai käyttää. On yllättävän vaikeaa luopua kahvattomasta kupista, joka on tuttu omasta lapsuudesta tai esikoisen päättömästä nukesta, joka muistuttaa menneestä ajasta. Rikkinäinen tavara vie kuitenkin turhaa tilaa, ja rakkaimmat muistot ovat taatusti sydämessämme. Pois vaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Turhasta tavarasta luopuminen ja uuden ostamisen tarkka harkitseminen säästää rahaa. Ehkä sinulla on nyt aikaa ja rahaa mennä hemmottelemaan itseäsi kosmetologille. Tai tehdä jotakin muuta mukavaa.

KAATOPAIKKAKUORMA kannattaa laittaa täyteen, sillä jätteen vieminen kaatopaikalle ei ole ilmaista. Samalla varastoista kannattaa kerätä rikkinäinen elektroniikka, loisteputket ja niin edelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joillakin esineillä on valtava tunnearvo. Niitä ei kannata hävittää, tai on hyvä ainakin nukkua yön yli ja miettiä asiaa, jottei jälkikäteen kaduta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun jäljelle jää olennainen, saatat oppia itsestäsi. ”Identiteettikama” kertoo kuka olet, mitä arvostat.

PETIVAATTEITAKIN voi olla liikaa. Jos haluat myydä niitä, kannattaa katsoa että ne ovat ehjiä ja puhtaita. Jos et ehdi silittää niitä, laske tavaran hintaa hyvitykseksi. Arvokkaammat teksitiilit kannattaa kyllä silittää. Silityslaudan voi tuoda vaikkapa television eteen, silloin uutisten katselu sujuu siinä samalla kuin työ.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aito materiaali, käsityönä tehty ja uniikki tuote tuottaa harvoin pettymyksen. Se kestää aikaa ja on ajan mittaan edullisempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moni ilo on ilmainen.

JOS TEKSTIILIT eivät ole sellaisia, joita kehtaa myydä, ne voi viedä ”lumpuiksi” paikalliseen kierrätyskeskukseen. Siellä tekstiilit lajitellaan eri käyttötarkoituksia varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvokkaammat esineet kannattaa viedä jonnekin, mistä niistä voi saada hieman rahaa.

ANTIIKKI JA KORUKULTA kannattaa viedä ammattilaisten myytäväksi alan liikkeisiin. On mukavaa saada hiukan rahaa tavarasta, johon sitä on joskus kosolti uponnut. Valitettavasti esimerkiksi kirpputoreilta varastetaan paljon tavaraa, joten ihan pienien, kuten korujen tai muiden arvokkaiden tavaroiden viemistä sinne kannattaa tarkkaan harkita. Onneksi monilla kirppareilla on kassan takana lukollisia vitriineitä, joista ostoaikeissa oleva asiakas voi pyytää tuotteen lähempään tarkasteluun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olisiko nyt vihdoin aikaa sille virkkausharrastukselle?

LASTEN PIIRUSTUKSIA ja muita taideteoksia voi olla vaikeaa laittaa pois. Ne kannattaakin säästää, sillä ne ovat arvokkaita muistoja ja tuovat iloa ehkä lastenlapsillekin aikoinaan. Pienillä käsillä näperretyt ja suuren jännityksen kera luovutetut isänpäiväkortit ovat suuria aarteita. Ne kannattaa arkistoida kauniisti vintille tai varastoon, tai ehkä niistä voi tehdä kauniin kollaasin kotia virkistämään.

IMG_0114

Rakas kuin mikä, oman lapsen taiteilema. Parhaimpaan talteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tyttären tekemät korvakorut ovat aarre.

KUN TAVARA vähenee, moni hylly, kaappi ja koukku käy tarpeettomaksi. Ylimääräiset hyllyt voi ruuvata pois seiniltä, jottei tavaraa pääse jatkossakaan kertymään niihin. Valaisimia, vaatenaulakoita ja pikkuhyllyjä saattaa kertyä aimo kasa kiertoon laitettavaksi ja tilalle tulee ihanaa tilaa. Edellä mainitut esineet menevät kirpputoreilla hyvin kaupaksi, sillä ihmisillä on tavaraa yllin kyllin – ja niille tarvitaan säilytyspaikkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ulkona syöminen on mukavaa, jos siihen on aikaa ja rahaa. Niitä saattaa nyt olla hiukan enemmän.

AUTOTALLI on yleensä miehen valtakunta, mutta hänkin saattaa innostua tutkailemaan tavaroitaan uusin silmin. Työkalut menevät kaupaksi kuin kuumille kiville. Mies iloitsee, kun ennen niin pursuava autotalli on nyt käytännöllinen, ja kaikki tarvittava löytyy käden käänteessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkäpä on aikaa romanttiselle hetkelle, sillä kodin pölyjä ei tarvitse pyyhkiä niin usein.

KOTI ON pullollaan pientä sälää, ja sen lajittelu vie kaikkein eniten aikaa. Se on myös pitkää pinnaa vaativaa puuhaa. Helpointa on ottaa pienet kirkkaat muovipussit eteensä ja ryhtyä laittamaan esineitä lajeittain: tehdä pieniä lelu-, kynä-, koru-, hiuspinni-, mutteri- ja ompelutarvikepusseja. Isoissa erissä nämä menevät kaupaksi paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoja ei tarvitse aina omistaa, sillä kirjasto löytyy lähes joka kylästä. Myös muiden tavaroiden lainaamoja alkaa olla yhä enemmän. Netistä googlettelemalla olet viisaampi.

VIHKOISTA, kynistä, höyhenistä ja helmistä voi tehdä valmiita askartelupusseja. Kiiltokuvat, narunpätkät ja  tarrat laitetaan kaikki vaan kauniiksi kokonaisuuksiksi ja myyntiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pienistä summista voi kertyä sievoinen setelinippu. Ehkäpä unelmien matka on pian mahdollinen. Turhan rojun ostamiseen menee yllättävän paljon rahaa.

KOSMETIIKAN kierrättäminen on hankalaa. Ihmisillä saattaa kuitenkin olla paljon avaamattomia puteleita. Ne kannattaa antaa ystävälle, jos niitä ei itse tule käytettyä. Luomivärit, kulmakynät ja vaikkapa meikkivoiteet voi tarjota myös tutulle. Hajuvedet menevät hyvin kaupaksi kirpputoreillakin. Vanha kosmetiikka kannattaa heittää roskiin, vaikka se tuntuukin kamalalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monelle arkiselle esineelle saattaa löytyä uusi käyttötarkoitus.

VANHAT maalipöntön jämät kannattaa viedä kaatopaikalle sinne varattuun paikkaan. Ne voi viedä samalla kun sinne vie muutakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leipominen ja tuotoksen syöminen on suuri ilo, etenkin jos sen voi tehdä kiireettä. Nyt on kenties aikaa rauhalliseen teehetkeen.

ASTIOIDEN karsiminen kotona helpottaa huomattavasti arkipäivää. Parittomia aterimia voi laittaa pusseihin ja myydä kaiken ylimäräisen sälän keittiöstä. Helpompaa on viedä astiat kierrätyskeskukseen tai lahjoittaa ne kirpparille. Rikkinäiset tavarat kannattaa laittaa suoraan roskiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiusauksia varmasti tulee vastaan jatkossakin, mutta elämä on oppimista. Ja välillä voi hemmotella itseään ihan hyvällä omalla tunnolla.

VANHAT KOULUKIRJAT, ikivanhat laskut ja muut paperit kannattaa hävittää. Niistä kertyy turhaa roinaa nurkkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olet ansainnut urakastasi palkinnon!

VIELÄ VINKKINÄ! Kannattaa toki kysyä ystäviltä, sukulaisilta, työkavereilta ja tutuilta, tarvitsevatko he jotakin tavaraa tai vaatetta. ”Yhden roju on toisen aarre”.

Kirjoittanut

Virpi Piippo

Toimittaja, sairaanhoitaja ja kätilö. Sydäntäni lähellä ovat pienyrittäjät, ylipäätään ihmisten tarinat ja kohtalot. Olen kiinnostunut kokonaisvaltaisesta terveydestä ja erityisesti kasvisruoista.